Page 49

”Maaseudun nuoria koskevat tutkimukset keskittyvät usein siihen, lähdetäänkö maaseudulta vai jäädäänkö sinne. Todellisuudessa nuorten suhde kotiseutuun on paljon moniulotteisempi. Halusimme nelivuotisessa hankkeessamme tarkastella lähtemisen ja jäämisen sijaan nuorten kuulumisen kokemuksia: mikä kiinnittää heitä kotiseutuun ja mikä puolestaan työntää pois.

Pohjoismaisten nuorten tulevaisuus maaseudulla -tutkimuksen lähtökohtana on Suomessa, Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa kerätty ainutlaatuinen pitkittäisaineisto vuosina 1998–2005 syntyneistä 196 nuoresta ja nuoresta aikuisesta. Uutta tutkimusaineistoa kerättiin kymmeneltä harvaan asutulta alueelta. Hanke on osa Tulevaisuuden haasteet Pohjolassa -tutkimusohjelmaa, jota ovat rahoittanet Kulttuurirahaston lisäksi useat muut pohjoismaiset säätiöt.

Tutkimuksessa nuorten kuulumisen kokemuksesta nousi esiin kolme ulottuvuutta: sosiaalinen kiinnittyminen, materiaalinen ja paikkaan liittyvä kuuluminen sekä kulttuurinen kuulumisen kokemus. Maaseudulle jääminen tai sinne palaaminen edellyttää vahvaa kiinnittymistä kaikilla kolmella osa-alueella. Se tarkoittaa, että nuorella on maaseudulla merkityksellisiä ihmissuhteita, hän pitää sitä ympäristönä tärkeänä ja kokee olevansa paikalliskulttuurissa kotonaan.

Joidenkin nuorten kohdalla kaikki kolme ulottuvuutta työnsivät heitä pois maaseudulta. Sosiaaliset suhteet eivät kiinnittäneet paikkakuntaan, eivätkä he löytäneet paikkaansa paikallisessa yhteisössä. Maaseudulta pois muuttaminen ei kuitenkaan tarkoita, että suhde kotiseutuun katkeaisi. Nuoruuteen kuuluu usein pitkäkin monipaikkaisuuden vaihe, jolloin nuori voi tuntea kuuluvuutta sekä kotiseutunsa että opiskelun mukanaan tuomiin yhteisöihin. Kokemus kuulumisesta on jatkuvassa muutoksessa ja suhde kotiseutuun voi olla ristiriitainen: nuori voi esimerkiksi arvostaa maaseutuympäristöä, mutta sosiaaliset suhteet kotiseudulle ohenevat ajan myötä.

Maaseudun tulevaisuudesta keskusteltaessa on tärkeää muistaa rakenteelliset tekijät kuten väestön vanheneminen ja väheneminen. Nuorten elämään vaikuttavat myös koulutusmahdollisuudet, joita harvaan asutulla maaseudulla ei ole tarjolla tasavertaisesti. Paluumuuton mahdollisuuteen taas vaikuttavat keskeisesti työmarkkinat. Esimerkiksi Pohjois-Ruotsissa näkyivät vahvasti vihreän teollisuuden luomat työpaikat. Ruotsalaiset nuoret näyttävät pääsevän nopeammin kiinni vakaampiin tulevaisuuden näkymiin maaseutualueilla, kun taas suomalaisilla nuorilla aikuistumisvaiheeseen liittyy enemmän epävarmuutta ja oman paikan hakemista.

Tutkimushankkeessa järjestettiin työpajoja, joissa lukioikäiset nuoret kuvittelivat, millainen olisi heidän toiveidensa mukainen maaseutu 50 vuoden päästä. Yllätyimme, kuinka realistisia odotukset olivat. He toivovat hyvän arjen mahdollistavia perusasioita kuten toimivia juna- ja bussiyhteyksiä, työllistymismahdollisuuksia, riittäviä peruspalveluita ja harrastusmahdollisuuksia.

Työpajoissa pohdittiin myös ilmastonmuutoksen vaikutuksia, vihreää siirtymää ja energiantuotantoa. Nuoret eivät välttämättä sanoittaneet aihetta näillä käsitteillä, mutta he tiedostivat tulevaisuuteen vaikuttavat uudenlaiset tekijät, kuten kaivosteollisuuden ja energiantuotannon tuomat muutokset. Vaarana on, ettei maaseutua nähdä ensisijaisesti ihmisten asuinympäristönä vaan kansallisena energia- tai luonnonvarana.

Olisi väärin odottaa, että nuorilla itsellään olisi jokin selkeä näkemys tulevaisuudesta, kun ei aikuisillakaan sellaista ole. Keskeistä olisi nuorten aito kuuleminen ja päätösten vaikutusten arvioiminen heidän näkökulmastaan. Päätöksenteossa ei välttämättä osata ottaa huomioon, miten radikaalisti esimerkiksi julkisen liikenteen loppuminen vaikuttaa nuorten elämään. Myös koulutuksen keskittämisellä voi olla vaikutuksia paitsi nuoriin, myös alueen elinvoimaisuuteen.

Maaseutu ei ole staattinen tai pysähtynyt tila. Tutkijana minua kiinnostaakin seurata, mikä maaseudun perintö pitkällä aikavälillä on.”