Page 7 - Finnhems_vuosikertomus_2024_selailu
P. 7
FINNHEMS ON OSA YHTEISKUNNALLISTA KOKO KAPASITEETTI KÄYTTÖÖN
TURVAVERKKOA
Allosen mukaan FinnHEMSin kapasiteettia on kuitenkin
Puolustus- ja turvallisuusalaa hyvin tunteva Allonen mahdollisuus hyödyntää nykyistä laajemmin. Yhteiskun-
korostaa FinnHEMSin merkitystä Suomen yhteiskunnalli- nallista valmiussuunnittelua tehdään ministeriöissä jatku-
selle turvaverkolle. vasti, ja FinnHEMSin kymmenen helikopterin laivue on
”On tärkeää, että pidämme lääkärihelikopteritoiminnan valtiollisestikin katsottuna merkittävän kokoinen resurssi.
käynnissä valtakunnallisesti vuorokauden ympäri ja mukau- ”Meillä on käytössämme kapasiteettia, jota voisi
tamme sitä muuttuvan yhteiskunnan tarpeita vastaavaksi”, hyödyntää suuronnettomuuksien lisäksi myös yhteis-
hän muistuttaa. kunnallisissa poikkeusoloissa ja -tilanteissa.”
Nopeat yhteiskunnalliset muutokset ovat pakottaneet Esimerkiksi hybridivaikuttamiseen liittyvät uhat on
useimpia organisaatioita pohtimaan toimintaansa uudella Allosen mukaansa otettava tosissaan.
tavalla, eikä FinnHEMS ole poikkeus. Aikaisemmin helikop- ”Tulevaisuudessa voisimme olla avuksi esimerkiksi
tereilla on Allosen mukaan tyypillisimmin kuljetettu lääkäri tilanteissa, joissa hybridivaikuttaminen aiheuttaa tervey-
esimerkiksi sydämen pysäyksestä tai aivoverenvuodosta denhuoltosektorin toiminnalle yhteiskunnallista uhkaa tai
kärsivän tai liikenneonnettomuudessa kriittisesti loukkaan- suorastaan haittaa”, Allonen pohtii.
tuneen potilaan luokse. Tällaiset tehtävät ovat tärkeitä,
mutta kuitenkin määrällisesti laskussa. Yhä useammin TAVOITTEENA MAHDOLLISIMMAN
keltaiset helikopterit myös kuljettavat potilaita ja voivat VAIKUTTAVA ENSIHOITO
mahdollisesti tulevaisuudessa osallistua tarpeen tullen
jopa erilaisiin valmiustehtäviin. Allosen mukaan FinnHEMSin kapasiteetin tehokkaampi ja
”Pyrimme yhdessä terveydenhuollon organisaatioiden kokonaisvaltainen hyödyntäminen tekisi lääkärihelikopteri-
kanssa jatkuvasti parantamaan tehtävävalikoinnin osuma- toiminnasta entistä vaikuttavampaa.
tarkkuutta muun muassa uudistamalla potilasvalinta- Hän muistuttaa kuitenkin, että yhteiskunnalliseen
strategiaa. Ajatuksena on, että koulutetut asiantuntijat tarpeeseen sopeutumista on tehtävä myös tiukan talous-
pystyisivät seulomaan tehokkaammin hätäilmoitusten tilanteen vuoksi. Valtion budjettipaineet koskettavat
joukosta ne tehtävät, joissa FinnHEMSistä tiedetään FinnHEMSiäkin, joten säästökohteita on löydettävä ja
olevan eniten hyötyä”, Allonen kertoo. toimintaa tehostettava. Siinä on Allosen mukaan jo
onnistuttukin.
”Lääkärihelikopteritoiminnassa käytännössä lähes
kaikki muut kulut paitsi polttoainekustannukset juoksevat
koko ajan. Siispä mitä enemmän oikein kohdennettuja
tehtäviä FinnHEMSillä on, sitä parempi on toiminnan
vaikuttavuus ja hyöty yhteiskunnalle.”
FinnHEMS Oy:n
hallitusta uudistettiin
FinnHEMSin hallitus nimitettiin 10. kesä-
kuuta 2024 pidetyssä yhtiökokouksessa.
Hallituksessa on viisi jäsentä.
Hallituksen puheenjohtajaksi valittiin diplomi-
insinööri Heikki Allonen. Hallituksen muut
jäsenet ovat diplomi-insinööri Riku Aho,
kauppatieteen maisteri Ulla Hagman; dosentti,
lääketieteen tohtori, MBA Sirpa Rainesalo ja
varatuomari Janne Simula. Sirpa Rainesalo
on uusi jäsen.
FINNHEMS VUOSIKERTOMUS 2024 7