Page 17

identiteettiä, rasismia tai moninaisuutta käsittelevää taidetta saadakseen näkyvyyttä tai rahoitusta. Ihmisen taustasta ei pitäisi tulla ammatillista kategoriaa. ”Sama koskee ulkomaalaistaustaisten ihmisten näkymistä mediassa. Nykyään heitä haastatellaan lähinnä silloin, kun puhutaan maahanmuutosta, kotoutumisesta, rasismista tai moninaisuudesta. Miksi maahanmuuttaja ei voisi olla mediassa siksi, että hän on toimittaja, taiteilija, tutkija, lääkäri tai yrittäjä? Tämä on jo arkipäivää maissa, joissa maahanmuuttoa on ollut sukupolvien ajan. Tausta voi olla osa ihmisen identiteettiä ilman, että siitä täytyy aina tulla itse tarina.” OPPIMISTA PUOLIN JA TOISIN Álvarez muistuttaa, että olemme pitkään ymmärtäneet kotoutumisen asioina, jotka maahan muuttavan ihmisen pitää tehdä: oppia suomea, löytää työtä, ymmärtää instituutioita, rakentaa verkostoja ja sopeutua. ”Kaikki tämä on tärkeää. Mutta yhteiskunnan muuttuessa myös enemmistöväestön, instituutioiden ja työpaikkojen täytyy oppia. Olen vuosien ajan järjestänyt kulttuuri- ja luovaa toimintaa perheille. He eivät yleensä tule mukaan osallistuakseen johonkin ’moninaisuusprojektiin’, vaan siksi, että he haluavat lastensa leikkivän, oppivan tai tekevän jotain luovaa.” ”Perheet tutustuvat uusiin ihmisiin ja kulttuurisiin viitekehyksiin, mutta myös minä opin. Tutustun erilaisiin perhemalleihin, tarpeisiin ja suomalaisen yhteiskunnan todellisuuksiin.” Tämän vuoksi kysymyksen ”miten ihmisen pitää muuttua sopeutuakseen Suomeen?” rinnalle pitäisi Álvarezin mielestä nostaa kysymys: Miten Suomi muuttuu, kun uusista ihmisistä tulee pysyvä osa sitä? Kulttuuri voi edistää kotoutumista, hyvinvointia tai taloudellista kehitystä, mutta sillä on myös itseisarvo. JATKUVUUS KUNNIAAN Monet kulttuurihankkeet nuukahtavat, kun niiden projektirahoitus loppuu. Álvarezin mielestä kaikkien projektien ei tarvitsekaan muuttua pysyviksi. Mutta kun jokin toimintamalli osoittaa arvonsa, pitäisi olla mekanismeja sen vakiinnuttamiseksi. ”Hyvä esimerkki on Helsingin Kulttuurin kummilapset. Toiminta syntyi kaupungin, Jane ja Aatos Erkon säätiön ja eri kulttuuritoimijoiden yhteishankkeena ja on tavoittanut noin 17 000 lasta. Vuodesta 2027 Helsinki on päättänyt tehdä siitä kaupungin koordinoiman pysyvän palvelun, jossa yhteistyö taide- ja kulttuuriorganisaatioiden kanssa jatkuu oman rahoitusmallin kautta. Minusta tämä osoittaa hyvin, miten toimintaa voidaan ensin kokeilla ja kehittää projektina ja sitten siirtää se vakaampaan rakenteeseen.” Toinen esimerkki on Taidetestaajat. Se käynnistyi Suomen Kulttuurirahaston kolmivuotisena hankkeena vuonna 2017, jotta kahdeksasluokkalaiset pääsisivät kokemaan taidetta. Toiminta on jatkunut Suomen Kulttuurirahaston ja Svenska kulturfondenin tuella ja tavoittanut valtakunnallisesti paljon nuoria. Kun säätiöiden nykyinen rahoituskausi päättyy, valtio lähtee mukaan jatkorahoitukseen. ”Tämä on kiinnostava esimerkki siitä, miten säätiöt voivat kokeilla uusia malleja, mutta kun valtakunnallinen malli osoittautuu toimivaksi, vastuu jatkuvuudesta voi siirtyä myös julkiselle sektorille”, Álvarez toteaa. 15 TT 15 TT PABLO ÁLVAREZ SARRAT Pablo Álvarez Sarrat on kulttuuri-, taide- ja sosiaalialan ammattilainen. Hänen työnsä keskittyy kulttuurin kehittämiseen, osallisuuteen ja hyvinvointiin, erityisesti hankkeissa, jotka yhdistävät yhteisöjä ja instituutioita.