Page 16 - Finnhems_vuosikertomus_2024_selailu
P. 16

FinnHEMSin ja TAYSin yhteis-
työstä mallia koko Suomeen:
”Ilmasiirto säästää aikaa ja aivoja”

Hoitoketjun kehitystyö Pirkanmaalla on muuttanut aivoverenkiertohäiriön
tunnistamista hätäkeskuksissa ja mahdollistanut monelle isosta
aivovaltimotukoksesta kärsivälle entistä nopeamman hoitoon pääsyn.

Viisi vuotta sitten Tampereella alkoi FinnHEMSin ja          voidaan kuljettaa hoitoon nopeammin kuin ambulanssilla.
Tampereen yliopistollisen sairaalan TAYSin kokeilu, jossa    ”Ilmasiirto on merkityksellinen osa vakavan aivoinfarktipo-
ison aivovaltimotukoksen saaneita potilaita kuljetettiin     tilaan toimivaa hoitoketjua. Se säästää aikaa ja siksi myös
sairaalaan lääkärihelikopterilla. Aikaisemmin kuljetukset    aivoja”, Jolma sanoo.
oli hoidettu ambulanssilla.
	 Kokeilu tuotti tulosta, sillä nykyään yhteistyö on jo      TUTKIMUS JOHTI MUUTOKSIIN
rutiinia, sanoo TAYSin neurologian osaston ylilääkäri Pasi   HOITOKETJUSSA
Jolma.
	 ”FinnHEMS kuljettaa meille noin 20 prosenttia akuutisti    FinnHEMSin ja Tampereen yliopistollisen sairaalan kokeilu
hoidettavista isosta aivovaltimotukoksesta kärsivistä poti-  sai alkunsa, kun Pirkanmaan hyvinvointialueen ensihoidon
laista”, Jolma kertoo.                                       vastuulääkäri ja FinnHEMSin Tampereen lääkärihelikop-
	 Isosta aivovaltimotukoksesta kärsivä vammautuu sitä        teritukikohdassa ensihoitolääkärinä työskentelevä Pauli
vaikeammin, mitä pidempään tukos estää veren ja hapen        Vuorinen kohtasi lyhyen ajan sisällä kaksi isosta aivoval-
kulkeutumisen aivokudoksiin. Helikopterikuljetus vähentää    timotukoksesta kärsivää potilasta. Toinen heistä selvisi,
tuota aikaa yleensä merkittävästi, koska kopterilla potilas  toinen ei.
                                                             	

16 FINNHEMS VUOSIKERTOMUS 2024
   11   12   13   14   15   16   17   18   19   20   21