Page 20 - Finnhems_vuosikertomus_2024_selailu
P. 20
Aamulenkki vaihtui
helikopterikuljetukseksi
Meilahden teho-osastolle
Ulla Heiskanen, 74, vietti kotonaan Loviisan
Gerbyn kylässä tavallista aamua yhdessä
puolisonsa kanssa, kun sydänpysähdys muutti
arkisen kesäpäivän kulun heinäkuussa 2024.
Puolison antama ensiapu ja koko hoitoketjun
ripeä toiminta pelastivat Ullan hengen. Nyt
Ulla lenkkeilee entiseen tapaan ja iloitsee
saamastaan uudesta mahdollisuudesta.
Ulla ja hänen puolisonsa Risto katselivat heinäkuisena aamuna aamu-
televisiota. Ulla suunnitteli lähtevänsä kävelylenkille metsätielle, ja Risto
aikoi mennä lanaamaan pihaa traktorilla. Aamu oli kuin mikä tahansa
kesäinen aamu Gerbyn kylässä – kunnes päivän kulku muuttui täysin.
– Yhtäkkiä minulle tuli vähän omituinen olo, ja ajattelin, että
onkohan verensokerit alhaalla. Minua huimasi, joten istuin ruokapöydän
ääreen ja pyysin Ristoa tuomaan hunajaa, Ulla kertoo.
– Annoin Ullalle hunajan ja käännyin hakemaan vettä, kun selkäni
takaa kuului tömähdys ja Ulla makasi selällään pöydän vieressä.
Huomasin heti, että hän ei hengitä ja soitin hätäkeskukseen. Tilanteessa
ei ehtinyt juuri edes ajatella, vaan aloin vain pumppaamaan sydäntä
ohjeistuksen mukaan, kertoo Risto.
FinnHEMSin Vantaan lääkärihelikopteritukikohdan vastuulääkäri
Susanne Ångermanin mukaan Risto toimi tilanteessa esimerkillisesti:
– Tässäkin tapauksessa laadukkaalla maallikkopainelulla oli ratkai-
seva merkitys sydänpysähdyspotilaan selviämiseen. Tärkeintä on koittaa
pysyä rauhallisena ja noudattaa hätäkeskuspäivystäjän ohjeita. Vaikka ei
tietäisi mitään, niin hätäkeskus neuvoo todella tarkasti.
SYDÄN KÄYNNISTYI DEFIBRILLAATTORIN AVULLA
Risto oli elvyttänyt Ullaa noin 13 minuutin ajan, kun ensimmäisenä paris-
kunnan pihatielle kaarsi Isnäsin VPK.
Pian pariskunnan koti oli pian täynnä ammattiauttajia, kun paikalle
saapui myös ensihoitoyksikkö ja ensihoidon kenttäjohtaja. Hoitohenkilö-
kunta onnistui käynnistämään Ullan sydämen defibrillaattorilla.
– Saimme ensimmäiseltä yksiköltä koko ajan lisätietoja kohteesta.
Saavuimme lääkärihelikopterilla paikalle noin 30 minuutin kuluttua häly-
tyksestä, ja laskeuduimme pihatielle mahdollisimman lähelle taloa niin
päin, että potilas oli helppo lastata tieltä kyytiin. Koska sydän oli jo saatu
käynnistettyä, meidän tehtävämme oli potilaan stabiloiminen ja kuljetus
teho-osastolle, Ångerman kertoo.
20 FINNHEMS VUOSIKERTOMUS 2024