Page 27 - Finnhems_vuosikertomus_2024_selailu
P. 27

SIIRTYMÄ UUSIUTUVAAN DIESEL-                                   RAKENTAMINEN KASVATTI
POLTTOAINEESEEN ON KÄYNNISSÄ                                   HIILIJALANJÄLKEÄ

Tukikohtien hälytysajoneuvoilla ajettiin yhteensä noin         Hiilijalanjälkemme kasvoi tavaroiden ja palveluiden
137 000 kilometriä vuoden 2024 aikana. Myös hälytysajo-        hankinnasta syntyneiden scope 3 -luokan epäsuorien
käytössä olevassa ajoneuvokalustossa siirrytään asteit-        päästöjen myötä.
tain käyttämään uusiutuvaa dieselpolttoainetta.	               	 Vuonna 2024 valmistui FinnHEMSin uusi tukikohta-
	 Ajoneuvojen polttoaineiden suorat scope 1 -päästöt           rakennus Ouluun. Laajensimme päästölaskentaa edellis-
laskivat kolmanneksen. Tavoitteenamme oli, että 50 pro-        vuoteen verrattuna siten, että se kattaa Oulun rakennus-
senttia lääkäriautojen dieselpolttoaineesta koostuu uusiu-     projektin. Merkittävä osa rakennuksen päästöistä on
tuvasta poltto-aineesta vuoden 2024 viimeiseltä neljän-        sisällytetty vuoden 2024 päästölaskentaan.
nekseltä alkaen. Jäimme tavoitteesta jonkin verran, sillä      	 Edelleen vuonna 2025 Tampereen ja Kouvolan tuki-
käytetystä dieselpolttoaineesta 38 prosenttia oli uusiu-       kohtien rakennushankkeet kasvattavat rakentamiseen
tuvaa. Päästöjä vältettiin 21 hiilidioksiditonnia verrattuna   liittyviä päästöjä. Rakenteilla olevien tukikohtien ympä-
siihen, että olisi käytetty sama määrä tavallista dieselpolt-  ristönäkökohdat ja energiatehokkuus on huomioitu jo
toainetta. Määrä vastaa 128 000 kilometrin ajomatkaa           suunnitteluvaiheessa.
keskimääräisellä henkilöautolla eli reilut kolme kertaa
maapallon ympäri.
	 Biopolttoainesiirtymään vaikuttaa merkittävästi tuki-
kohtien läheisyydessä oleva jakeluasemaverkosto.

Muun muassa näin edistimme kestävää
kehitystä vuonna 2024

HIILIVAPAATA SÄHKÖÄ  Saavutimme tavoitteemme hiilivapaasta sähköstä: uusittujen energiasopimusten
                     myötä kaikki käyttämämme sähkö on nyt hiilivapaata.
AURINKOVOIMAA
                     Tutkimme mahdollisuutta hyödyntää aurinkovoimaa tukikohdissamme, ja
VASTUULLISTA         jatkamme asian edistämistä.
RAKENTAMISTA
                     Tukikohtaverkoston rakennushankkeissa velvoitamme urakoitsijoita vastuullisen
PAREMPAA             ja kestävän kehityksen mukaiseen toimintaan muun muassa minimoimalla haital-
RAPORTOINTIA         liset ympäristövaikutukset. Uusissa tukikohdissa hyödynnetään lämmöntuotossa
                     maalämpö- ja vesi-ilmalämpöpumppuja suoran sähkölämmityksen sijaan.

                     Olemme tarkentaneet päästölaskentaa ja selvittäneet aiempaa laajemmin
                     toiminnan aiheuttamaa ympäristökuormitusta.

HANKINTA-                                                      Muut energiaan liittyvät päästöt
PERUSTEISTEN
KOKONAISPÄÄSTÖJEN          13 %                                    Liikematkat
JAKAUTUMINEN
PÄÄSTÖLÄHTEITTÄIN

                                                               8%               Ajoneuvot, lämmitys (Scope 1)	  3,0 %
                                                                                                                0,1 %
                     71 %                                      8 % Muut         Kaukolämpö	                     4,0 %
                                                                                Pääomahyödykkeet	               1,0 %
                                                                                                                0,3 %
Lentopolttoaineet                                                               Kuljetukset	
(Scope 1)
                                                                                Jätteet	

                                                                                                   FINNHEMS VUOSIKERTOMUS 2024 27
   22   23   24   25   26   27   28   29   30   31   32